Määritelmät

• ‍Miten jatkuva kasvatus määritellään?
• Mitkä muut termit ovat keskeisiä?
• Onko jatkuvaan kasvatukseen tähtäävä hakkuu jatkuvaa kasvatusta?

Jatkuvalla kasvatuksella tarkoitetaan metsänkäsittelytapaa, jossa metsä säilytetään jatkuvasti puustoisena. Tyypillisessä jatkuvan kasvatuksen hakkuussa poistetaan pääsääntöisesti tukkipuun kokoisia puita, kuitenkin niin, että aina jätetään joitakin isoimpia puita maiseman, monimuotoisuuden ja puuston rakenteen monipuolistamiseksi sekä geenipankiksi. Muitakin jatkuvan kasvatuksen hakkuutapoja on olemassa ja niitä käsitellään jäljempänä.

Läheisiä termejä on paljon ja niitä käytetään hyvin vaihtelevasti. Taulukkoon on koottu käytössä olevia termejä ja niiden vastineet englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi.

‍

‍

Tapion metsänhoidon suosituksissa jatkuvan kasvatuksen hakkuumenetelmiksi luetaan poiminta- ja pienaukkohakkuut, väljennyshakkuut, ylispuuhakkuut sekä suojuspuu- ja siemenpuuhakkuut. Tapion suositusten mukaan jatkuvan kasvatuksen pienaukkohakkuussa aukon koko on noin 0,2 ha. Metsälain mukaan pienaukko voi olla korkeintaan 0,3 ha ja sitä suuremmilla aukoilla seuraa uudistamisvelvoite.^[1]

Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus yksittäisiä puita poimien on klassinen metsänhoitotapa. Tämä on Saksassa ja Sveitsissä 1800-luvulla kehitetty ja kuvattu metsänkasvatusmalli (plenterwald), jota käytetään edelleen kuusi-, pyökki- ja saksanpihtametsissä esimerkiksi Sveitsissä, Sloveniassa ja Saksassa. Hakkuut tehdään poimintahakkuuna, eli metsää käsitellään poimimalla yksittäisiä puita. Näin ylläpidetään puuston erirakenteisuutta ja jatkuvaa uudistumista alikasvoksista (single-tree selection, plenterwald). Eri-ikäisrakenteinen kasvatus eli erirakenteiskasvatus ei ole jatkuvan kasvatuksen synonyymi vaan sen erikoismuoto, sillä jatkuvan kasvatuksen tavoitteena ei tarvitse olla säännöllinen eri-ikäisrakenne.

Pienaukkokasvatuksessa (group selection, patch cutting) taas hakataan pienikokoisia aukkoja metsään taimettumisen edistämiseksi tai jo olemassa olevan alikasvoksen vapauttamiseksi. Suomessa metsän kasvatushakkuussa tehtävän pienaukon koko voi metsälain mukaan olla korkeintaan 0,3 ha. Pienaukkojen laajentamisessa (Femelschlag) niiden reunametsää harvennetaan. Samalla vapautetaan syntynyttä alikasvosta ja edistetään taimettumista.

Jaksollinen metsänkasvatus on edelleen tavanomaisin metsänkäsittelytapa. Tyypillisimmillään puhutaan yksijaksoisten metsien kasvatuksesta tai tasaikäisrakenteisen metsän kasvatuksesta. Myös kaksijaksoisten metsien kasvatus on jaksottaista kasvatusta. Lähemmäs jatkuvaa kasvatusta edetään, kun alikasvoksesta uudistaminen tehdään alikasvosta asteittain vapauttamalla. Säästöpuuhakkuut tarkoittavat sitä, että metsän uudistamisessa jätetään normaalia runsaammin säästöpuustoa (esim. Metsähallituksella pysyvää säästöpuustoa on 20–50 m3/ha)^[2]. Myös pysyvän ylispuuston pitäminen on mahdollista jaksollisessa kasvatuksessa.

Jatkuvan kasvatuksen metsässä voidaan kuitenkin käyttää joustavasti eri hakkuutapoja puuston rakenteesta ja tavoitteista riippuen, esimerkiksi

• Yläharvennus. Poistetaan hakkuukypsiä tukkipuita.
• Suojus- ja siemenpuuhakkuu. Käytetään silloin, kun puuston alle on syntynyt kehityskelpoista alikasvosta, jonka kasvua ja täydentymistä pitää edistää.
• Ylispuuhakkuu. Ylispuita poistetaan vaiheittain alikasvosten päältä niiden kasvun ja aukkoisten kohtien uudistumisen edistämiseksi. Osa ylispuista jätetään aina säästöpuiksi edistämään puustorakenteen monimuotoisuutta.

Jos puusto on hyvin tiheää ja kasvua halutaan edistää, yläharvennuksen yhteydessä voidaan tehdä harvennusta myös alta päin. Jaksollisen kasvatuksen avohakkuun tai luontaisen uudistamisen jälkeen tehtävässä ensiharvennuksessa on usein tiheä puusto. Kun halutaan siirtyä jatkuvaan kasvatukseen, kannattaa tehdä hakkuu yläharvennuksen luonteisena laatuharvennuksena, mutta samalla huolehtia liikatiheyden poistamisesta myös pienempien puiden osalta.

Jatkuvaan kasvatukseen ei tarvita siirtymäaikoja. Jatkuva kasvatus alkaa siitä, kun metsänomistaja päättää lopettaa avohakkuut. Jatkuvassa kasvatuksessa ei tarvitse tähdätä tiettyyn metsän rakenteeseen, vaan se muotoutuu metsänomistajan tavoitteiden ja metsän dynamiikan mukaan. Useimmiten metsässä on enemmän kuin yksi latvuskerros tai ainakin eri-ikäisiä ja -kokoisia puita. Tyypillisimmillään jatkuvan kasvatuksen metsässä on eniten pieniä puita ja vähiten suuria puita.