Usein kysyttyä.

Jatkuva kasvatus on metsänkasvatusta, jossa hakkuut tehdään yläharvennusperiaatteella eli metsästä korjataan taloudellisesti kypsiä puita ja annetaan tilaa pienemmille hyvän arvokasvun antaville puille. Metsissä esiintyvä alikasvos ja pienpuusto säästetään hakkuissa ja sen syntymistä edistetään. Metsien uudistuminen tapahtuu alikasvoksesta vaiheittain nousevien taimien avulla tai luontaisen uudistamisen hakkuilla, joissa uusi puusukupolvi synnytetään siemen- tai suojuspuuston alle. Myös siemen- ja suojuspuuhakkuut tehdään yläharvennuksina. Kooltaan vaihtelevat aukkohakkuut ovat tarpeen silloin, kun metsässä tai sen osassa on aikaisempien alaharvennusten seurauksena vain korjuukypsiä suuria puita sekä sellaisissa kuusikoissa, joissa esiintyy paljon juurikääpää.

Jatkuva kasvatus sopii kaikille kasvupaikoille. Valtakunnan metsien ensimmäinen inventointi tehtiin 1920-luvun alussa, jolloin suurin osa Suomen metsistä oli kehittynyt luonnonvaraisesti. Aineistosta käy ilmi, että metsät olivat kaikilla kasvupaikoilla eri osissa maata kehittyneet eri-ikäis- eli jatkuvarakenteisiksi ja niissä oli runsaasti alikasvoksia. Ne sopivat siis hyvin jatkuvan kasvatuksen hakkuisiin. Myöhemmät inventoinnit osoittivat edelleen, että metsiin syntyy jatkuvasti alikasvosta, vaikka niissä tehtäisiinkin alaharvennuksia ja alikasvosten raivausta.

Eri yhteyksissä esitellään toisistaan poikkeavia näkemyksiä jatkuvan kasvatuksen soveltuvuudesta eri kasvupaikoille. Joidenkin mukaan se toimii vain turvemailla ja viljavilla kasvupaikoilla, toisten mukaan vain Lapin mäntykankailla. Valtakunnan metsien inventointiaineisto ja lisääntyvä käytännön kokemus osoittavat kuitenkin selvästi, että jatkuva kasvatus sopii käytännössä kaikille kasvupaikoille.

Kasvupaikkaa olennaisempaa on se, onko aiemmissa käsittelyissä säästetty alikasvosta. Jos metsässä tai sen osassa on aikaisempien alaharvennusten seurauksena vain korjuukypsiä suuria puita tai kuusikossa esiintyy paljon juurikääpää, on syytä harkita tarkoituksenmukaisen kokoista aukkohakkuuta ja aloittaa jatkuvan kasvatuksen metsänkäsittely sen jälkeen.

Yläharvennuksessa pienet puut ja alikasvos säästetään, jolloin maisema säilyy metsäisenä voimakkaankin yläharvennuksen jälkeen. Pienten puiden säästäminen on avain peitteisyyden säilymiselle pitkälle tulevaisuuteen, sillä niiden hakkuukypsyys koittaa vasta vuosikymmenten päästä. Samalla alikasvoksesta nousee uusia puita ja aukkopaikat taimettuvat. Myös jatkuvan kasvatuksen metsään jätetään säästöpuita tai säästöpuuryhmiä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Tuloksena on maisemallisesti mukavan vaihtelevaa metsää, jossa vuorottelevat aukkopaikat, taimiryhmät ja kasvatettava puusto sekä
suuret säästöpuut.

Metsissä esiintyvä ilmainen alikasvos kannattaa säästää hakkuissa ja välttää turhaa ennakkoraivausta. Korjuu onnistuu useimmiten kuusialikasvoksesta huolimatta, eikä ennakkoraivausta useimmiten tarvita. Jos taas metsässä esiintyy paljon tiheää, pieniläpimittaista koivupuustoa, se saattaa haitata korjuuta kohtuuttomasti, jolloin raivaus on perusteltua. Näissäkään tapauksessa raivausta ei kannata tehdä kauttaaltaan, vaan poistaa vain tarvittava määrä alikasvoksesta ja säästää etenkin kuusialikasvos tulevaisuuden puiksi. Ennakkoraivauksen minimoimisesta hyötyy metsänomistajan lisäksi myös pienriista.

Kun alikasvoksella voidaan korvata metsän uudistaminen, niin alikasvoksen arvoa voi suoraan verrata uudistamiskuluihin, jotka vaihtelevat muutamasta sadasta eurosta muutamaan tuhanteen euroon hehtaarilla. Alikasvosta ei siis kannata tuhota vaan hyödyntää jo 10-20 vuotta kasvanut puusto. Alikasvospuusto on lähtötilanteessa kooltaan huomattavasti suurempaa kuin pienet taimet ja se on juuri kyseiselle kasvupaikalle luonnostaan syntynyttä ja siksi luonnostaan elinvoimaista.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa käytetään samanlaista ajouraverkostoa sekä samoja hakkuu- ja kuljetuskoneita kuin muissakin harvennushakkuissa. Paras ajankohta kaikissa kasvatushakkuissa on lauha talvisää, jolloin maa on jäässä ja sopivasti lumen peittämä. Siten maaperä ja puiden juuristo ovat parhaiten suojassa vaurioilta eivätkä oksat katkeile niin herkästi kuin kovalla pakkasella. Lumettomana aikana on erittäin tärkeää, että hakkuukoneella siirretään puunrunkoja karsittavaksi ajouralle, jolloin saadaan hakkuutähteitä suojaamaan puiden juuria. Iso hakkuukone on paras hakkuuseen. Sillä on suuri ulottuvuus, leveät, pienen pintapaineen omaavat telapyörästöt ja riittävästi voimaa siirtää kaadettava puu sopivaan kohtaan karsittavaksi ja katkottavaksi niin, että kasvatettavat puut eivät vaurioidu. Jos jäävä puu vioittuu, se on syytä poistaa hakkuun yhteydessä.

Hakkuukoneen ja metsätraktorin kuljettajan ammattitaito ja huolellisuus sekä ajourien hyvä suunnittelu ja oikea mitoitus vaikuttavat ratkaisevasti hakkuun onnistumiseen. Ammattitaidolla tehdyssä jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksissa aiheutuu hyvin vähän puustovaurioita.

Kuusi uudistuu hyvin suurempien puiden alle ja taimet selviävät pitkiäkin aikoja varjoisissa olosuhteissa. Kuusialikasvosta esiintyy yleisesti metsissä ja puustoa väljentävien yläharvennusten myötä taimettuminen kiihtyy välittömästi hakkuun jälkeen. Samalla jo olemassa olevien taimien kasvu käynnistyy. Alikasvostaimet nousevat hakkuussa korjattavan puuston tilalle ja metsä säilyy jatkuvasti tuottavana.

Eri-ikäisrakenteinen sekapuustoinen metsä on tasaikäistä ja yksilajista metsää vastustuskykyisempi tuulta ja metsätuholaisia vastaan. Merkittävin metsän tuulituhoriskiä lisäävä tekijä on avohakkuu, joka altistaa reunametsät kuivuudelle ja myrskyille. Tälläiset äkillisesti paahteelle ja tuulelle paljastuneet reunametsät kärsivät kuivuudesta ja ovat siksi myös alttiita tuhohyönteisten leviämiselle ja nopealle runsastumiselle. Tuuli- ja hyönteistuhot vähenevät, kun avohakkuiden aikaansaamia reunametsiä on vähemmän.

Monimuotoinen metsä myös ylläpitää metsätuholaisten luontaisia vihollisia, jotka hililtsevät yhden tuholaislajin nopeaa runsastumista. Koska metsätuholaiset tuhoavat yleensä vain yhtä puulajia, ne eivät pääse runsastumaan jatkuvan kasvatuksen metsässä yhtä nopeasti kuin yhden tai kahden puulajin metsässä. Jos metsätuhoja kuitenkin esiintyy, vapautuneen kasvutilan käyttää toinen puulaji.

Lisäksi erirakenteiset, vaihtelevat metsät ovat itsessään paremmin tuulta kestäviä kuin tasarakenteiset metsät. Taloudellista riskiä vähentää myös se seikka, että yläharvennushakkuissa metsästä korjataan säännöllisesti talteen ”taloudellisesti kypsät” puut, jolloin tuholle altista pääomaa on metsässä hakkuun jälkeen vähemmän kuin alaharvennetuissa metsissä.

Juurikääpä leviää terveisiin metsiköihin ilmateitse itiöiden avulla tuoreiden kantojen ja myös kuusen rungon ja juurenniskan vaurioiden kautta. Itiöt leviävät lämpötilan ollessa nollan yläpuolella keväästä myöhäiseen sykseen. Sienen rihmasto kasvaa infektoituneista kannoista juuriyhteyksiä pitkin terveisiin naapuripuihin ja alkaa lahottaa kuusella sydänpuuta ja männyllä juuria. Kaikenkokoiset puut ja taimet voivat olla alttiina sienirihmaston leviämiselle. Metsikköön voi syntyä laajenevia sairaiden puiden ryhmiä.

Kuusen juurikääpää esiintyy koko maassa, mutta se harvinaistuu kohti pohjoista. Männyn juurikäävän tiedetään esiintyvän käytännössä koko eteläisessä Suomessa Oulujärven leveydelle asti. Molemmat juurikääpälajit pääsivät leviämään tehokkaasti, kun 1960-luvulta alkaen siirryttiin hakkuiden koneellistumisen myötä yleisesti tekemään myös kesähakkuita. Asiantuntijoiden varoituksista huolimatta juurikäävän torjuntaa ei tehty ennen kuin vasta 1990-luvun alusta alkaen ja silloinkin vain vapaaehtoisesti. Havupuiden kantokäsittely juurikäävän torjumiseksi tuli pakolliseksi sulan maan hakkuiden yhteydessä vasta vuonna 2016.

Metsien terveyden kannalta olisi parasta tehdä hakkuita vain talviaikana. Muussa tapauksessa havupuiden kantokäsittely on välttämätöntä. Jatkuvassa kasvatuksessa kannattaa suosia puulajisekoitusta, varsinkin lehtipuita. Puulajisekoituksen on todettu vähentävän juuriston kautta tapahtuvaa leviämistä. Lahoriski vähenee kuusikoissa sitä enemmän mitä suurempi on männyn ja koivun osuus. Hakkuussa tyvilahoinen kuusi kannattaa poistaa samoin kuin alikasvokset muutaman metrin säteeltä. Pienaukon annetaan uudistua koivulle. Jos juurikääpä on saastuttanut kuusikkoa tai männikköä laajemmin, metsikköä harvennetaan voimakkaasti tai tehdään pieni avoala niin, että alue uudistuu lehtipuuvaltaiseksi. Juurikääpä ehtii hävitä saastuneiden puiden kantojen lahotessa.

Puun lahoaminen on pitkä ja monivaiheinen prosessi, johon osallistuu useita erilaisia mikrobeja bakteereista, hiiva-, kotelo- ja sinistäjäsienistä tehokkaasti puuta lahottaviin kantasieniin. Niiden keskinäinen vuorovaikutus vaihtelee. Se voi olla toisen kasvua edistävä, haittaava tai estävä. Joidenkin lajien suhde edellyttää molempien osapuolten läsnäoloa. Monet tavalliset sienet voivat estää juurikääpärihmaston kasvua. Myös virustaudit voivat torjua sen leviämistä. Viidellätoista prosentilla juurikääpärihmastoista on todettu viruksia. Juurikäävän tautipesäkkeissä virusten määrä lisääntyy vähitellen. Puun hyvä, luontainen juurisieni eli mykorritsa torjuu tehokkaasti lahottajasienen rihmaston tunkeutumisen juureen.

Puulajisekoituksen ja puuston vaihtelevan rakenteen merkitys on suuri metsikön monimuotoisuudelle ja elinvoimaisuudelle. Laji- ja yksilömäärän noustessa tuhonaiheuttajien iskeytymis- tai infektoimismahdollisuudet heikkenevät. Erirakenteisten sekametsien onkin todettu olevan paljon kestävämpiä monia tuhonaiheuttajia vastaan verrattuna tasarakenteisiin yhden puulajin metsiköihin. Jatkuvaa kasvatusta voi turvallisesti harjoittaa Suomessa ilman olennaista lahoriskiä noudattamalla annettuja ohjeita.

Kyllä vanhakin nuortuu. Hyvinkin iäkkäät alikasvostaimet elpyvät, kun kasvutilaa vapautuu. Esimerkiksi 40 vuotta muiden varjossa elintilan vapautumista odottanut, vielä kitukasvuinen taimi suorastaan ryöpsähtää kasvamaan kun tilaa tulee. Seuraavassa 50 vuodessa saavutetaan hakkuukypsyys. Puun todellinen ikä on siis 90v. vaikka käytännön metsätaloudellinen ikä 50 v. Tällaisen puun laatukin on usein erinomainen. Vanhaa alikasvosta ei siis kannata hylätä ja tuhota.

Luonnontilaisille metsille on tyypillistä jatkuva peitteisyys, puuston erirakenteisuus ja eri-ikäisyys, alikasvoksen esiintyminen sekä rakenteen suuri vaihtelevuus. Tämä luo edellytykset runsaalle metsälajien kirjolle. Usean puulajin sekametsät ovat aina lajistoltaan rikkaampia kuin yhden puulajin metstät. Monilla puulajella on juuri kyseiselle lajille erikoistuneita niin kutsuttuja seuralaislajeja, jotka tarvitsevat juuri sen lajin puuta - ja jotkut lajit myös tietynikäistä puuta - elääkseen. Näin monilajinen ja monirakenteinen metsä ylläpitää runsasta metsälajien kirjoa.

Jatkuvan kasvatuksen monipuoliset hakkuumenetelmät mukailevat metsien luontaisia kehityskulkuja, mikä ylläpitää elinympäristöjä eri metsälajeille. Myös jatkuvan kasvatuksen metsään jätetään säästöpuita tai säästöpuuryhmiä. Tämä on tärkeää siksi, että monet metsälajit ovat riippuvaisia vanhoista puista ja lahopuusta. Suomen metsälajeista joka neljäs tarvitsee kuollutta puuta jossain vaiheessa elinkiertoaan.  Kun hakkuiden yhteydessä ei tehdä maapohjan muokkausta, maaperäeliöitäkään ei juuri häiritä. Esimerkiksi mustikan kasvustosta suurin osa on maanpinnan alla ja siksi se on kärsinyt erityisesti avohakkuista ja sitä seuraavasta maanmuokkauksesta.

Metsien monimuotoisuus säilyy jatkuvan kasvatuksen metsissä runsaampana verrattuna avohakkuisiin, taimikoihin ja puupeltomaisiin metsiköhin.

Metsäpalveluyritysten kuuluu ottaa metsän omistajan toiveet huomioon ja kertoa kattavasti eri vaihtoehdoista. Oleellisinta on, että sinä itse kerrot omat toiveesi oman metsäsi suhteen, sillä sinä päätät, miten metsiäsi hoidetaan. Kukaan muu ei voi tietää, saati sanella sinulle, mihin järjestykseen laitat metsiin liittyvät arvosi ja mitä toivot metsiltäsi.

Suomessa on useita jatkuvan kasvatuksen periaatteilla metsiä erinomaisesti hoitavia metsäpalveluyrityksiä, mm. Arvometsä, Innofor ja Metsätietopalvelu Silmu. Näiden yritysten asiantuntemuksen ja kokemuksen avulla voit lisätä metsiesi taloudellista tuottoa ja ympäristöhyötyjä helposti.