Puunkorjuun onnistumisen kannalta on tärkeää, että metsänomistajan tavoitteet ovat selvillä ja vuorovaikutus toimii suunnittelijan kanssa. Suunnittelijalla täytyy olla riittävästi tietoa, osaamista ja motivaatiota sekä halua toteuttaa metsänomistajan tavoitteita. Jatkuvaan kasvatukseen hyvin soveltuvalla kasvupaikalla on hyvät uudistumisolosuhteet ja taimettumista tapahtuu kasvupaikalle soveltuvilla puulajeilla. Myös korjuuolosuhteet vaikuttavat puunkorjuun onnistumiseen.
Jatkuvaan kasvatukseen hyvin soveltuvassa puustossa on riittävä ja riittävästi uudistuva alikasvosreservi ja kasvatettavien puiden terveys, laatu ja elpymiskyky ovat hyviä. Etu on, jos puustossa on valmiiksi erirakenteisuutta tai kaksijaksoisuutta.
Korjuun toteutuksessa on tärkeää, että tieto hakkuun tavoitteista kulkee korjuun toteuttajalle ja korjuuolosuhteet ja kalusto ovat tarkoitukseen sopivat. Puunkorjaajan ohjeistaminen on ensiarvoisen tärkeää ja se kannattaa tehdä kirjallisesti ja mahdollisesti myös tekemällä malliksi pienen alueen leimaus. Hakkuutyön suorittajalta tarvitaan myös ammattitaitoa ja motivaatiota suorittaa jatkuvan kasvatuksen hakkuu hyvin.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuussa kuluu yleensä enemmän aikaa verrattuna avohakkuuseen, sillä hakkuukoneen kuljettajan pitää varoa jäävää puustoa ja alikasvosta. Jatkuvan kasvatuksen hakkuu voi kuitenkin olla myös tuottavampaa verrattuna jaksollisen kasvatuksen harvennukseen, sillä metsistä korjataan pääsääntöisesti suurta puustoa. [1]
Jatkuvan kasvatuksen pääasiallinen hakkuutapa on poimintahakkuu ja täydentävänä menetelmänä pienaukkohakkuu.
Metsänhoitosuositusten mukainen käsite jatkuvan kasvatuksen hakkuulle on poimintahakkuu. Terminologia on vielä vakiintumatonta. Esimerkiksi moni jatkuvaan kasvatukseen erikoistunut metsäalan toimija käyttää jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuusta käsitettä yläharvennus.
Yläharvennus sopii yleensä hyvin Suomen havupuuvaltaisiin metsiin. Siinä poistetaan pääsääntöisesti tukkipuun kokoisia hakkuukypsyyden saavuttaneita puita koko leimikolta. Erityisesti männiköissä voi tehdä ryhmittäistä yläharvennusta poistamalla joitakin vierekkäisiä isoja hakkuukypsiä puita, jolloin syntyy tilaa taimettumiselle. Hakkuu-urien suuntaaminen sellaisiin kohtiin edistää taimettumistilan muodostumista. Latvusaukkojen syntyminen edistää myös koivun uudistumista. Karuissa männiköissä vahvistetaan luontaista monijaksoisuutta poistamalla puita alikasvosten päältä. Kuusi menestyy muita puulajeja paremmin alikasvoksena, ja latvukseltaan hyvät kuuset reagoivat hyvin myös harvennuksiin.
Hakkuuväli on tyypillisesti 15–20 vuotta, mutta se vaihtelee maan viljavuuden ja maantieteellisen sijainnin mukaan. Etelä-Suomen viljavilla mailla hakkuuväli voi olla 10 vuotta ja pohjoisen karuilla mailla 50 vuotta. Hakkuiden ajoittamisessa kannattaa huomioida, että poistuma on taloudellisesti riittävän hyvä, noin 80–120 m3/ha. Jäävän puuston tilavuus on hakkuun jälkeen yleensä yli 100 m3/ha ja se vaihtelee 50–130 m3/ha välillä. Jäävän puuston pohjapinta-ala kannattaa kasvun turvaamiseksi jättää säädösten mukaista minimirajaa isommaksi seuraavasti:
Hyvä tulos hakkuussa saavutetaan, kun poistuma on yli 100 m3/ha valtaosin arvokasta tukkipuuta ja jäljelle jää vähintään 50 m3/ha tukkipuun mittoihin siirtyvää pienempää puustoa.
Yläharvennuksissa saadaan huomattavasti alaharvennuksia suurempi ja arvokkaampi hakkuukertymä ja sillä edistetään jäävän puuston arvokasvua. Huomio kiinnitetään kasvamaan jätettävien lisävaltapuiden laatuun, latvusten kuntoon ja tilajärjestykseen. Metsään jätetään kasvamaan sellaiset puut, jotka ylittävät seuraavaan hakkuuseen mennessä arvokynnyksen, eli niistä tulee tukkikokoisia. Yläharvennuksessa varjellaan alikasvosta ja edistetään taimettumista hyvällä korjuutekniikalla ja käytetään mieluiten isoja hakkuukoneita, joiden avulla suurien puiden kaataminen hallitusti haluttuun suuntaan on helpompaa.
Hakkuissa jätetään aina myös suuria puita siementuotannon ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Pieniä puita poistetaan vain, jos ne ovat sairaita tai viallisia tai halutaan harventaa ylitiheitä ryhmiä. Tiheät puuryhmät harventuvat myös luontaisesti, vaikkakin kuuset melko hitaasti.
Erirakenteiskasvatusta voidaan harjoittaa silloin, kun metsässä on eri-ikäisiä puita. Siinäkin pääpaino on tukkipuun kokoisten puiden poistamisessa, mutta samalla poistetaan myös pienempien läpimittaluokkien puuta poimintaperiaatteella ja huolehditaan dynaamisen eri-ikäisrakenteen säilymisestä. Huomiota kiinnitetään erityisesti heikkokuntoisten ja voimakkaasti karsiutuneiden puiden poistamiseen.
Jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksen periaatteet
Harvennetaan yllä esitettyjen pohjapinta-alatavoitteiden mukaan ja vähimmäisrajoja noudattaen.
Poistetaan:
Säilytetään
Ajourat tehdään mahdollisuuksien mukaan sinne, missä on eniten hakattavaa tukkipuustoa.
Korjuuvaurioita minimoidaan hakkuussa ja metsäkuljetuksessa tekemällä riittävän leveät ajourat ja sijoittamalla hakkuutähde ajouralle sekä huolehtimalla siitä, että hakkuukoneessa on riittävästi nostovoimaa isojen puiden käsittelyyn. Huolellisuus jatkuvan kasvatuksen hakkuun toteutuksessa on erittäin tärkeää, jotta vältetään vahinkoja alikasvokselle.
Pienaukkohakkuu on täydentävä menetelmä varttuneen puuston käsittelyyn. Se on tarpeen erityisesti juurikäävän vaivaamissa kuusikoissa, joissa poistetaan lahovikaisten puiden ryhmät riittävän laajasti. Pienaukoilla voidaan nopeuttaa myös vanhojen, uudistuskypsien ja tasarakenteisena hoidettujen havupuustojen uudistumista erityisesti lehtipuuston osalta. Pienaukon koko saa olla enintään 0,3 ha ilman metsälain edellyttämää uudistamisvelvoitetta. Pienaukkohakkuissa on tärkeää välttää kapeiden välialueiden syntymistä, sillä ne ovat alttiita tuulituhoille. Pienaukkojen reunoille voi tehdä myös varovaisia harvennuksia. Tämä helpottaa taimettumista ja alikasvoksen elpymistä aukon reunoilla. Ojitetuilla turvemailla välialueille on jäätävä riittävästi puustoa ylläpitämään haihdutusta, jotta pohjaveden pinta ei nouse liian korkealle.
On syytä huomata, että sama puuston tiheys koko metsikölle laskettuna voidaan saavuttaa hyvin erikokoisilla pienaukoilla. Pienaukkohakkuun toteutuksessa voidaan tehdä esimerkiksi kuusi kappaletta 0,05 hehtaarin aukkoa tai yksi 0,3 hehtaarin aukko. Kummassakin tapauksessa puuston pohjapinta-ala ja aukkojen osuus käsittelyalueen pinta-alasta on sama. Aukon koko valitaan aina olosuhteiden ja tavoitteiden mukaan. Käytännössä pienaukon koko ja muoto vaihtelevat käsittelyalueella.
Männyn ylispuuhakkuu / poimintahakkuu voidaan tehdä, kun valtapuuston tai ylispuuston alle on syntynyt hyvälaatuinen männyn alikasvos. Tavallisessa ylispuuhakkuussa poistetaan kaikki ylemmän jakson puut. Jatkuvan kasvatuksen ylispuuhakkuussa poistetaan poimimalla ylispuuasemassa olevia hakkuukypsiä puita ja jätetään kasvamaan pienempiä, hyvän arvokasvun puita. Osa vanhoista ylispuista jätetään säästöpuiksi monimuotoistamaan metsikön rakennetta. Ylispuukasvatus on suositeltavaa kuivilla ja karuilla kasvupaikoilla ja se on mahdollista myös tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla. Turvemailla menetelmä toimii hyvin puolukkaturvekankaalla tai sitä karummalla kohteella. Pohjoisessa lähtökohta on usein valmiiksi erirakenteinen, jolloin poimintahakkuu on luonteva metsän käsittelytapa.
Jatkuvan kasvatuksen siemenpuuhakkuuta voi pohtia silloin, kun männikössä tai koivikossa on jo suhteellisen hyvä alikasvos, mutta se ei ole riittävä ylispuukasvatukseen siirtymiseen. Hakkuussa jätetään hyvälaatuisia siemenpuita 50–150 kpl/ha hehtaarille taimettumista vaativiin kohtiin. Siemenpuuhakkuu kannattaa ajoittaa hyviin siemenvuosiin. Hakkuussa syntyvä lievä maanpinnan rikkoontuminen edistää taimettumista. Maata voidaan muokata myös laikuttamalla. Hakkuussa varotaan korjuuvaurioita ja varjellaan hyväkuntoisia taimiryhmiä sekä poistetaan huonolaatuiset ja vaurioituneet puut. Hakkuussa jätetään aina säästöpuita ja säästöpuuryhmiä. Myöhemmin voidaan siirtyä ylispuukasvatukseen, kun ylispuiden poistoa tehdään vaiheittain seuraavissa hakkuissa. Säästöpuuryhmät jätetään jälleen hakkuiden ulkopuolelle.
Tasa- ja eri-ikäisrakenteiselle metsälle on erikseen määritelty kasvatettavan puuston vähimmäismäärät valtioneuvoston asetuksessa (VNA liitteet A & B https://www.finlex.fi/ ). Liitteen B taulukko eri-ikäisrakenteisen metsän osalta on esitetty alla.
Valtioneuvoston asetus Metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä, liite B
B. Metsikön kasvatuskelpoisen puuston määrä eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatushakkuun jälkeen
Kun toteuttamistapana on metsänkäyttöilmoitukseen merkitty eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus, sovelletaan seuraavia vähimmäisrajoja.
Kasvatushakkuissa käsittelyalueelle jäävän kasvatuskelpoisen puuston on jakauduttava tasaisesti. Kasvatuskelpoisella puulla tarkoitetaan metsälaissa määritellyn puulajin latvukseltaan elinvoimaista puuta, jossa ei ole vaurioita ja jonka rinnankorkeusläpimitta on vähintään seitsemän senttimetriä.[2] Käsittelyalueen sisällä voi kuitenkin olla tasaisesti jakautuneena enintään 0,3 hehtaarin yhtenäisiä alueita (pienaukkoja), joilla on vähän tai ei lainkaan kasvatuskelpoista puuta. Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuksessa jäljelle jäävän puuston tasaisuudesta voidaan poiketa. Kun pienaukkoon on syntynyt uudistamisvelvoitteen täyttävä taimikko, sitä ei enää katsota pienaukoksi.
Puuston määrä huomioidaan koko käsittelyalueella ja ajourat, ojat ja ojalinjat sekä pienaukot luetaan pinta-alaan. Kasvupaikan kallioisuuden tai muun erityisen syyn vuoksi kasvatuskelpoisen puuston vähimmäismäärä voidaan edelleen alittaa. Tämä erityinen syy on esitettävä metsänkäyttöilmoituksessa.
Uudistamisvelvoite syntyy, jos avoin alue on yli 0,3 hehtaaria tai jos kasvatuskelpoisen puuston määrä alittaa säännösten edellyttämän vähimmäismäärän käsittelyalueella. Uudistamisvelvoite ei kuitenkaan koske vähätuottoisia ojitettuja turvemaita ja soiden tai perinneympäristöjen ennallistamiskohteita.
Myös jatkuvan kasvatuksen metsissä jätetään säästöpuita ja yleensä kaikki lahopuu, sillä neljännes metsälajeista tarvitsee näitä jossain vaiheessa elämäänsä. Metsän luontaisen monimuotoisuuden säilyminen tai paraneminen edellyttää muun muassa hyvää lahopuujatkumoa ja pienilmastoltaan ja valoisuudeltaan monipuolisia elinympäristöjä eri lajeille. Säästökohteet on syytä merkitä metsäsuunnitelmaan.
Hakkuita on syytä välttää lintujen pesimäaikaan, eli huhtikuun puolesta välistä kesäkuun loppuun. Hakkuiden ajoitus talvikaudelle vähentää myös metsätuhoriskejä, erityisesti juurikäävän leviämismahdollisuuksia.
Helppoja ja halpoja tekoja luonnon monimuotoisuuden hyväksi hakkuussa.
Hakkuuohjeita
● Tee leveät ajourat ja havuta ne
● Poista järeimmät kuuset (0.8–1.2 m3)
● Älä poista kuiturunkoja
● Jätä kaikki koivut ja männyt kuusivaltaisiin metsiköihin
● Älä tavoittele tasaista jäävää puustoa
● Muutoin yläharvennusta
Ennen töiden aloitusta on hyvä tehdä 1–3 aarin kokoinen esimerkkileimaus, jossa säästettävät ja poistettavat puut merkataan erivärisin nauhoin tai spray-merkein. Pieniä puita ei merkata, koska niitä säästetään aina. Hakkuun yleisperiaatteet käydään läpi yhdessä ja kerrotaan hakkuun toteuttajalle, mikä on tavoiteltava pohjapinta-ala.
Esimerkkiohje
[2] Valtioneuvoston asetus metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä 1308/2013
Olemme osa kansainvälistä Pro Silva -verkostoa,
joka edistää luonnonläheistä metsänkäsittelyä