Perinnerakentamiseen erikoistunut arkkitehtitoimisto Livady Oy tarvitsee laatupuuta monenlaisiin vaativiin kohteisiin. Harkiten tehty metsän jatkuva kasvatus turvaa puun saantia pitkälle tulevaisuuteen.
Arkkitehti Marko Huttusen työn ytimessä on puumateriaali. Huttunen työskentelee osakkaana Arkkitehtitoimisto Livadyssä, joka tekee pääasiassa vanhojen rakennusten restaurointeja ja suunnittelee uudiskohteita hyödyntäen perinteisen rakentamisen oppeja. Livady on sitoutunut edistämään terveellistä, ympäristöystävällistä ja kestävää rakentamista.
- Puu kestävästi kasvatetusta metsästä on ainut materiaali, joka voi kompensoida rakentamisen, käytön ja purkamisen ilmastopäästöt. Näitä metsiä meillä pitäisi olla nyt ja tulevaisuudessa, Huttunen sanoo.
Puurakentamisessa ydinkysymys on puun laatu. Olennaisia ominaisuuksia ovat lujuus ja säänkestävyys. Hitaasti alikasvoksena kasvaneen puun vuosilustot ovat tiheitä. Sydänpuun osuus on suurempi, kun puun annetaan kasvaa pitkään.[1]
Etenkin restaurointikohteissa tulee eteen kovia laatuvaatimuksia, ja sopiva puutavara on joskus kiven alla. Esimerkiksi hyvin sääolosuhteita kestävää järeää, vanhaa mäntytukkia on Suomen metsistä vaikea löytää.
- Restaurointikohteilla laadusta ei voi tinkiä. Ennen ulkona oleviin rakenteisiin käytettiin vanhaa, 120–200-vuotiasta mäntyä, joka on käytännössä kokonaan sydänpuuta. Kun pintapuu kuorittiin pois, jäljelle jäävä kesti hyvin säätä. Enää ei voi esimerkiksi terassia rakentaa tavallisesta männystä, joten on siirryttävä muihin puulajeihin. Kuusi kestää säätä paremmin kuin tavanomainen mänty.
Ennen kaikki rakennukset tehtiin puusta, jolloin yhteen rakennukseen tarvittiin hyvin monenlaista puutavaraa. Nykyrakentamisessa on enemmän erilaisia rakenneratkaisuja, materiaaleja ja sääsuojausta käytössä.
Jos kuitenkin rakennetaan uudiskohteita puusta, etenkin massiivihirsirakennuksiin on vaikea löytää riittävän järeää, noin 120-vuotiasta mäntyä. Sellaiset metsät tahtovat loppua. Liimattu hirsi on helpommin saatavaa.
Puurakennus voi kestää satoja vuosia, ja sinä aikana metsätalous Suomessa on muuttunut radikaalisti. Viime vuosisadan alkupuolella puun tarve kasvoi ja harsintahakkuita tehtiin välittämättä metsän uusiutumisesta. Sen jälkeen pakotettiin metsänomistajat avohakkuisiin perustuvaan tasaikäismetsätalouteen yli puoleksi vuosisadaksi. Vasta 2014 metsälain uudistuksen myötä avohakkuiden aikakausi päättyi ja nykymuotoinen jatkuva kasvatus tuli käytännössä mahdolliseksi. Avohakkuupakon jäljet näkyvät kuitenkin pitkään niin metsäluonnossa kuin puutavaran laadussakin.
Oli myös metsänomistajia, jotka uhmasivat tätä pakkoa ja käsittelivät metsäänsä kevyemmin poimintahakkuin. Jotkut heistä jopa saivat tuomion metsän hävityksestä. Muun muassa tällaiset ilman avohakkuuta käsitellyt metsät – sekä kokonaan käsittelemättä jääneet – ovat nyt niitä, joista voi löytää puuta erityisen vaativiin tarpeisiin.
Nyt suuri osa metsissämme kasvavista, tukkikokoon ehtineistä puista on aikoinaan avohakkuulle istutettuja ja kaadetaan noin 60–80 vuoden iässä, kun esimerkiksi 1900-luvun alun rakennukseen saatettiin käyttää 100–200-vuotiaita puita. Monet metsänomistajat ovat siirtyneet vuoden 2014 jälkeen jatkuvaan kasvatukseen, mikä tukee tulevaisuudessa laadukkaan, hitaasti kasvaneen puun saantia.
Jatkuvan kasvatuksen menetelmä tarjoaa enemmän mahdollisuuksia valikoivaan hakkuuseen kuin tasaikäisrakenteinen, avohakkuuseen päättyvä jaksollinen kasvatus. Kun alaharvennuksia ei tehdä, pienempi osuus menee selluksi ja energiapuuksi.
Miten arvokasta rakennusperintöä pidetään yllä, jos sen tarpeisiin ei löydy enää metsistämme sopivaa puuta? Huttunen toivoo, että rakennusperintöä vaalivat ja historiallisia kiinteistöjä hallitsevat organisaatiot osaltaan huolehtisivat siitä, että laadukasta puuta on saatavilla.
Kansainvälinen kulttuuriperintökohteiden säilyttämisen asiantuntijajärjestö ICOMOS on laatinut puurakennusperinnön säilyttämisen periaatteet (2017), jossa mm. vaaditaan tunnistamaan metsien ratkaiseva merkitys puurakennusten huolto- ja korjaussyklien mahdollistamiseksi. Sen mukaan rakennusperinnön suojelusta vastaavien laitosten tulisi edistää metsän säilyttämistä ja perustaa varastoja tarvittavalle puutavaralle.[2]
Ehkäpä siis rakennusperinnön suojelusta kiinnostuneiden tulisi Suomessakin ottaa voimakkaammin kantaa metsäpolitiikkaan.
Pelkkä metsän kasvatus jatkuvapeitteisenä ei ole laatupuun tae, mutta se mahdollistaa panostamisen laatuun. Kun metsää ei koskaan avohakata, metsänomistajalla on paljon mahdollisuuksia tehdä pienipiirteisempää metsänhoitoa omien tavoitteidensa mukaan, säästää alikasvospuita ja myös jättää enemmän vanhoja puita kasvamaan ihmisen ja muidenkin eliöiden tulevia tarpeita varten.
Eräässäkin Livadyn restaurointikohteessa tarvittiin nimenomaan vuosikymmeniä muiden puiden alla kasvanutta alikasvoskuusta, joka on harvinaista ja huippulaatuista tavaraa. Pitkän etsinnän jälkeen Pohjois-Karjalasta löytyi metsänomistaja, jolta saatiin sopivaa puuta ostettua.
Monilla puurakentajilla ja pitkälle jalostettuja puutuotteita valmistavilla on vaikeuksia löytää riittävän hyvää puuta. Huttunen tuntee toimijoita, jotka ovat päätyneet itse ostamaan metsäalueita, josta voi poimia puuta vaativiin tarpeisiin. On myös toimijoita, jotka päätyvät kotimaan tarjonnan vähyyden vuoksi ostamaan puuta ulkomailta.
Olisi tärkeää kehittää alustoja, jossa puun tuottajat ja käyttäjät kohtaavat. Toistaiseksi nämä kohtaamiset tapahtuvat omien kontaktien ja esimerkiksi facebook-ryhmien kautta.
Puun käyttäjän kannalta ei riitä, että löytyy oikeanlaista puuta metsästä – haasteena on myös varastointi. Usein nimittäin tarvitaan ulkokuivaa, järeää puuta, jota ei helposti löydy varastoituna.
Jos metsien käyttö on nyt pielessä, miten sitä arkkitehdin näkökulmasta pitäisi muuttaa?
- Tuotetaan vähemmän puuta selluun ja enemmän tukkipuuta pitkäkestoisiin puutuotteisiin. Rakennukset ovat luonteva kohde, sillä niiden elinkaari on pitkä ja esimerkiksi hirsitalot ovat helposti purettavia ja hirret uudelleenkäytettäviä. Mitä massiivisempaa puu on, sitä todennäköisemmin puu menee kiertoon myös ensimmäisen käyttökohteen jälkeen.
Yleensä jatkuvan kasvatuksen hakkuista saadaan suhteellisesti enemmän tukkipuuta verrattuna tasaikäiseen kasvatukseen, jossa alaharvennusten myötä päätyy paljon puuta sellukattilaan ja energiapuuksi. Tukkia myös tulee tasaisesti joka harvennuskerralla esim. 15–20 vuoden välein.
Tukkipuusta voi hirsien lisäksi tehdä esimerkiksi CLT-elementtejä (Cross-laminated timber), joihin ei ole yhtä kovia laatuvaatimuksia. CLT:tä ja muita teollisesti tuotettuja massiivipuuelementtejä on käytetty myös joissain Livadyn suunnittelemissa uudiskohteissa. Kenties tulevaisuudessa elementitkin säilyttävät arvonsa ja niitä voidaan käyttää uusissa kohteissa.
Silva kannustaa siirtymään jatkuvaan kasvatukseen monenlaisissa metsissä. Niistä suuri osa on aikoinaan avohakkuulle istutettuja. Kun tällainen metsikkö siirretään jatkuvaan kasvatukseen, ei vielä vuosikymmeniin saada sitä kaikista tiheintä tukkia vaativiin tarpeisiin, mutta yhden ihmiselämän aikana tilanne muuttuu.
-Jossain vaiheessa se prosessi vain täytyy aloittaa, ihan niin kuin Silva tekee, Huttunen toteaa.
Arkkitehtitoimisto Livady Oy on yksi Silva ry:n yhteisöjäsenistä. Jos haluat tukea Silvan toimintaa liittymällä jäseneksi, voit tehdä sen täällä.
Lähteet:
[1] Metsänhoitotieteen emeritusprofessori Timo Pukkalan blogi Forest Issues 23.1.2023: Kasvatetaanko kuusta päin mäntyä?
[2] ICOMOS Puurakennusperinnön säilyttämisen periaatteet.
Teksti: Eeva Huttunen
Jos haluat olla mukana rakentamassa uutta vertaisoppimisen verkostoa, ota yhteyttä Silvan hallituksen jäsen Arja Alikoivistoon.
Metsänhoitaja ja JK-asiantuntija Jussi Saarinen kertoo videoilla, miten jatkuvaa kasvatusta toteutetaan kivennäis- ja turvemailla.
Jos todella halutaan ennallistaa yksitoikkoisia puupeltoja, on siirryttävä käyttämään aitoa jatkuvaa kasvatusta.
Uudistavaa tietoa ja toimintaa metsänomistajille -valmisteluhankkeen tavoitteena on metsätalouden harjoittaminen luonnon kantokyvyn rajoissa
Olemme osa kansainvälistä Pro Silva -verkostoa,
joka edistää luonnonläheistä metsänkäsittelyä